Saldo 840 km ja yli miljoona askelta tätä taivalta tehty. Puolimatka tulee ensi viikolla.
Tälle 7-päivän jaksolle tuli lähtö Kuusamosta, Piispajärvi, Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Ristijärvi. Heti jakson aluksi tuli 24 h kestänyt sade, jolloin teltta piti illalla koota ja aamulla purkaa sateessa. Yllätyksenä tuli, että minun reppu ei olekaan sateenpitävä, vaan kaikki tavarat, jotka eivät olleet pusseissa, kastuivat. Jatkossa olen pitänyt reppuakin Travelsonin sadesuojan alla. Sadetta on riittänyt jokaiselle päivälle. Mutta sadekin on parempi kuin helle.
Hyttyset vähenivät radikaalisti sateen jälkeen. Olen ihmetellyt (tyytyväisenä), mikä ne hävitti. Kylmyys? Sade? Vai kuoliko ensimmäinen sukupolvi nyt vanhuuteen?
Uusia kasveja on tällä viikolla tullut, esim. isot lupiiniesiintymät alkoi Suomussalmelta. Tai mesiangervoa on nyt paljon.
Monet tuntuvat kyselevän, miten pää kestää. Vaikeaa voisi ehkä olla, jos päällimmäisenä ajatuksena koko ajan olisi, montako päivää vielä on Hankoon. Tätä pyrin olemaan ajattelematta. Tavoite on aina lähempänä: Missä olen 4...7 päivän kuluttua? Mitä välietappeja sinne mennessä on? Missä on seuraava kauppa? Ravintola? Kahvila? Minne asti kävelen tänään? Kauanko vielä kävelen seuraavaan 5 km välein pidettävään taukopaikkaan? Yritän pitää huomion yleensäkin enemmän ympäristön havannoimisessa kuin ajan tai matkan mittaamisessa - gps-ranneke hoitaa sen.
Usein kävellessä muistuu mieleen jokin laulu tai iskelmä - näen suopursun --> Suopursu kukkii, tai horsman --> Rentun ruusu - ja tämä jää korvamatona soimaan päähän. Tuon madon poistamisessa menee sitten aikaa ja yht'äkkiä huomaan jo tulleeni päivän leiriytymispaikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti