Porvoosta lähdin Esko-veljen luota kohti Kellokoskea Toini-siskon luo. Matkalla yövyin Pornaisissa erään talon pihassa, kun ensin olin kysynyt luvan. Pornaisista lähdettyä alkoi matkan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vatsavaiva. Onneksi oli runsaasti metsäisiä tieosuuksia kävelijän helpotukseksi. Illalla olin syönyt purkillisen hernekeittoa. Sitä en varmaankaan kuumentanut kiehumapisteeseen asti.
Kellokoskella sisko oli tehnyt keittoa ja makaronilaatikkoa. Vatsa tuli täyteen. Lopun laatikosta sain vielä evääksi seuraavana päivänä.
Kellokoskelta Roihuvuoreen tuli 39 km, mikä on kävelyn pisin päivämatka. Siellä asuu viides sisarukseni, Ritva-sisko. Roihuvuoressakin oli pantu pötyä pöytään ja oli neljä muuta sukulaishenkilöä tullut kuulemaan kävelytarinoita.
Seuraava etappi oli Espoossa asuva poikani, Kimmo. Sinne menin Helsingin keskustan läpi. Tuomiokirkon edustalla oli joku häppening ja myyntipöytiä. Eräs pariskunta tunnisti minut Aamulehden jutun perusteella ja tuli juttelemaan.
Espoosta olikin vaikea päästä ulos, koska rakennustyömaita oli väsätty googlen antaman reitin varrelle.
Lohjan otin ylimääräisenä etappina, siellä asuu kummityttöni Eija, kumppaninsa Tanjan kanssa. Lisämatkaa tästä tuli päivän verran. Eijalla saunoimme Taiston kanssa. (Taisto on kissa.) Tanja kyseli Karjaa-kontakteiltaan hyviä telttapaikkoja sieltä. Oivallinen paikka tarjoutui Tanjan työkaverin talon pihalta. Sielläkin pääsin saunaan, tällä kertaa yksin.
Matkalla Roihuvuoreen ja matkalla Karjaalle google tiesi hyviä kävelyreittejä metsien, peltojen ja puistojen läpi. Välillä itse rupesin epäilemään reittiä, mutta kun polku tms. oli peruskartassakin, niin jatkoin g-ohjeitten mukaan. Jossakin Keravalla/Vantaalla google olisi halunnut minun siirtyvän vanhalle Lahden tielle. Peruskartasta kuitenkin näytti olevan polkureittiä eteenkin päin. Menin polkuja ja jonkin ajan kuluttua google osasi jatkaa.
Viimeiselle viikolle jää enää ti ja ke. Kävelyn pituudeksi näyttäisi tulevan 1890 km. Ei mitään suurempia vaivoja, päänsärkyä ollut nyt vain kerran. Oikean jalan jalkapöytä ei oikuttele, kun käytän nilkkaan asti nousevaa vaelluskenkää ja pidän nauhat löysällä. Mahtavaa päästä perille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti